Edellisestä uudesta alustani ehti kulua melkein vuosi, joten ajattelin lähestyvän merkkipäivän kunniaksi aloittaa taas alusta. Tällä kertaa vanhan uuden päälle, mitäs sitä suotta taipumuksiaan peittelemään.
Edellisestä uudesta alustani ehti tuskin kuulla kukaan, sillä olin itsekin unohtanut sen jo. Pidin Prahassa oleillessani myös käytännönläheisempää vaihtopäiväkirjaa, joka jäi sekin joidenkin (yliopiston KV-hallinnon) määritelmien hieman kesken. Onneksi saan pidemmän päälle määritellä itse sen, mikä on kesken ja mikä on vain hitaassa jatkumossa. Tämä olkoon nyt sitä jatkumoa sitten.
Muistikirjojeni sopukoihin on tallentunut vähemmän havaintoja kuin kultavuosinani, mutta tallentunut silti. Välillä niiden vapauttamattomuus aiheuttaa minussa raskaita, joskin usein vaarattomia fyysisiä oireita, joiden sattuessa ajattelen kaihoisasti niitä aikoja, kun tapanani oli säännöllisesti laskea niitä ilmoille. Näinä päivinä kirjoitan aika paljon, mutta lähinnä sellaisia asioita, jotka eivät edesauta oman mieleni subjektiivisia tuntoja. Kirjoitelmissa on enemmän muistin rutistamista, toisten ajatusten referoimista ja mysteerillisen yhteisen tiedon mahdollisimman objektiivista* kartuttamista.
Pelkään jatkuvasti sanallisen kykeneväisyyteni rappeutumista. Vaikka kirjoitan edelleen, kuten yllä mainitsin, on yhden melko tarkasti rajatun tekstilajin sisällä rakentaminen vähemmän kehittävää kuin tekstilajiuteliaan ajatuksenjuoksun koostaminen. Tai siltä se ainakin tuntuu. Tiedon tieteellinen kirjoittaminen kehittää valtavasti tiettyjä ominaisuuksia, kuten järjestelmällisyyttä, selkeyttä ja taitoa sanoa yksi asia samoin termein kymmenellä eri tavalla, muttei kukaan tee mitään vain muutamaa liikettä treenanneella vartalolla.**
Koitin pohdiskella myös tavoitettavuuttani. En yritä tavoittaa ketään, mutta toivon siitä huolimatta tavoittavani. Kirjoitusharjoitusten ja ajatuspäästelyn ohella enimmäkseen kaipaan jollain tasolla samanhenkisten ihmisolentojen kyberseuraa ja muutakin luettavaa kuin vanhat suosikkijulkaisuni, joista suuri osa on jo aikoja sitten painunut pidempään/ikuiseen lepoon. En haluaisi tinkiä mukavuusalueestani ja vahvuuksistani vain siksi, että löytäisin seuraa. En haluaisi kirjoittaa englanniksi tai rajata verkkopäiväkirjani aihealuetta minkään vallitsevan trendin mukaan. Voiko silti saada uusia ystäviä (tai löytää vanhat)?
Täällä minä nyt kuitenkin taas olen! Voi olla niin, että kirjoitan ensi kerran seitsemän kuukauden kuluttua. Voi olla, että myöhemmin tänään.
Kuvitteena tässä tekstissä: Hajanaisia puhkisuodatettuja taivasotoksia loppukesäisestä Kalliosta.
p. s. Huomaan, ettei Bloggerin lukijatoiminto toimi kuten olen tottunut sen toimivan. Koska haluan silti olla olemassa, laitoin uuden Seikkailun Blogloviniin. Tänne.
_____
* Tahtoisin huomauttaa, etten halua viitata tällä tekemieni kirjoitusten todelliseen objektiivisuuteen, vaan tehdä eroa tieteen parissa hääräämisen ja yleisen fiilispallottelun välille.
** Tästä en mene ihmisvartalon kohdalla ihan 100% takuuseen, koska en ole minkään sortin ihmisfysiikan tuntija. Luultavasti joku voi tehdä jotakin, riippunee määritelmästä.
