Olen ollut niin kiireinen elämän kanssa, etten ole ehtinyt päivittää rakkainta sosiaalista mediaani, Instagramia, kuin toisinaan. Vaikka ajatuksissani kutsunkin tätä blogitoimintaa trendikkäästi Instagramini jatkeeksi. Eilen kuitenkin julkaisin taas. Sen kunniaksi, että kesäkuun alussa mä ja Helsinki täytettiin viisi vuotta yhdessä. Sellainen aika kuin viisi vuotta, kuten monet muutkin ajat, tuntuu yhtäaikaa ihmeellisen pitkältä ja uskomattoman lyhyeltä.
Omaa maallista taivaltaan seuraa vähän liian läheltä, jotta väkisin tapahtuva muutos olisi jotenkin helposti havainnoitavissa. Sanon usein, etten mielestäni ole muuttunut ollenkaan viimeiseen johonkin sillä hetkellä tarkoituksenmukaiseen aikamääreeseen. Esimerkiksi viiteen vuoteen. En tunne suurta muutosta ajatuksissani, elintavoissani, vaatekaapissani, päiväkirjamerkinnöissäni, soittolistoissani. Muutos kuitenkin on. Sen huomaa parhaiten, kun etsii sellaisen ihmisen, joka on nyt samassa iässä ja tilanteessa kuin missä itse oli se valitsemansa aikamääre sitten. Osa nuoremmista ihmisistä on erittäin valveutunutta ja fiksua kansaa, joten joskus ajankulun selvittäminen voi vaatia pidempiaikaista tutkimusta koehenkilön ajatuksiin.*
Helsinkiin muutettuani moni asia on muuttunut. Ei välttämättä niin, että muutos olisi miltään osin täydellistä, että jostain asiasta olisi tullut aivan toinen. Ajattelen edelleen paljon samoin, elän paljon samoin, mulla on paljon samoja vaatteita ja lempikappaleita, eikä päiväkirjamerkinnätkään viiden vuoden takaa ole mitenkään tunnistamattomia. Muutos on prosessi ja prosesseja on meneillään. Tulin tänne autuaan tietämättömänä siitä, millaisiin ihmisiin tutustuisin, millaisia paikkoja löytäisin, millaisin juhliin päätyisin tai millaista akateemista uraa lähtisin itselleni rakentamaan. Näillä otsikoilla on eniten prosesseja käynnissä.
Osoite on muuttunut monta kertaa ihan oikeasti. Olen asunut ainakin Vuosaaressa, Töölössä, Kivikossa, Ruskeasuolla, Oulunkylässä, Jätkäsaaressa ja Kalliossa. Olen asunut yksin ja ihmisten kanssa. Isoissa tiloissa ja pienissä kopperoissa. Kissoja ja koiria seuranani. Välillä osoitetta ei ole hetkisiin ollut lainkaan, mutta kaupunki ihmisineen on kantanut senkin yli.
Kun nuori henkilö muuttaa suureen uuteen kaupunkiin, se saa kuulla paljon maitojunakommentteja ja varoituksia. Ne varmasti tarkoittavat hyvää, mutta ovat mielestäni vähän turhia. Ensinnäkin koen Helsingin kotikaupungikseni päivä päivältä väkevämmin. Toisekseen siinä, että kokeilee jotain ei ole mitään varoiteltavaa.** Tai etten täysin ymmärrä, miksi mahdollinen paluu olisi jotenkin negatiivinen asia. En ole kova hurjapää, mutta kyllä uskaltamattomuus ja kokeilemisen pelko ovat itselleni paljon uskaltamista ja kokeilemista negatiivisempia juttuja.
Mutta niin. Niihin prosesseihin ja muihin esiin tulleisiin asioihin. Mulla olis varmasti kirjasarjan verran huomioita ja kertomuksia mun suosikki-ihmisistä, -paikoista, -atmosfääreistä ja -kursseista jo näiden viiden vuoden ajalta, mutta tällä kertaa kylmiltään tyydyn satunnaisiin virkkeisiin. Ehkä julkaisen laajemmat havainnot sitten kymmenvuotisjuhlille.
- Meri. Siellä missä vartuin vesi on erottamaton osa kaupunkia. Fyysisesti, mutta myös ihmisten mielissä. Tuntuu kotoisalta ja miellyttävältä, että kaupungin identiteettiin liittyy vesi. Oli se sitten talven alta paljastuva vähän mädän tuoksuinen meri-ilma itäisen Helsingin lenkkipoluilla tai auringossa välkehtivä Suomenlahti Kauppatorin turistimassojen taustalla.
- Raiteet. Ne tuoksuu hyvältä ja vie paikkoihin. Niiden ympäristöstä löytyy uskomattomia ja uskomattoman erilaisia ulkotiloja. En pysty vieläkään kävelemään Linnunlaulun siltaa pysähtymättä edes vähän aistikokemuksen äärelle. Talvisin on vähän helpompaa, jos on tosi kylmä.
- Yliopisto. Mulla on niin paljon sanottavaa yliopistosta. Se lävistää myös monet muut elämän osa-alueet. Se on mun opinnot ja työ. Se on tosi iso osa mun harrastuksista ja elämäni ihmisistä. Mun tän hetkiseen sijaintiini akatemiassa liittyy suunnattomasti sattumaa, itkuja, nauruja, päättäväisyyttä, epävarmuuksia, kokeilemista, erehtymistä, aamuun asti valvottuja öitä ihmisten ja tehtävien parissa. Tulevaisuus on varmasti täynnä kaikkia näitä samoja asioita, ja odotan malttamattomana ja terveellä kauhulla kaikkea sitä.
- Parvekkeet. Helsingissä on paljon parvekkeita, joille pääsee nauttimaan kaupungin tunnelmasta. Olen korkealle hakeutuvaa tyyppiä, ja Helsinki on vastannut tarpeeseeni päästämällä mut sellasiin paikkoihin.
- Ihmiset. Täällä on paljon ihmisiä. Elämääni on kävellyt niistä useita, ja olen todella monista todella kiitollinen. Kaikki helsinkiläiset ystäväni eivät ole Helsingistä. Kaikki Helsingistä löytämäni ystävät eivät ole helsinkiläisiä. Ilman näitä viittä vuotta ja Helsinkiä mulla ei kuitenkaan olisi ketään niistä. Ja se on hurja ajatus se.
Aika tyypillinen tarina, jossa henkilö tapaa kaupungin ja kaupunki henkilön.
Kuvituksena tässä tekstissä: Kolme kuvaa Helsingistä kuluneen vuoden ajalta. Yksi on otettu talvella, yksi keväällä ja yksi nyt ihmeellisen lämpimän alkukesän huumassa.
_____
* Jotkut koehenkilöt voivat myös olla niin kertakaikkisen valveutuneita ja fiksuja, että ennen kuin ehtii löytää etsimänsä, haluaa hylätä koehenkilön, sillä valveutuneisuudesta ja fiksuudesta tulee itselle vertailuasetelman kontekstissa vain paha mieli. Onneksi tällaisten henkilöiden statusta voi molemminpuolisen halukkuuden ilmentyessä muuttaa ja alkaa vaikkapa ystäviksi.
** Teoriassa on kai mahdollista, että joku muutospäätöksen tehnyt henkilö ei ymmärtäisi, että kokeiluihin liittyy riskejä.
