yleismaailmankaikkeudellisesta tuulenvireestä ja omasta tarinasta

Tuntuisi mielekkäältä kirjottaa taas. Olen elänyt pari viikkoa kummallisessa todellisuudessa. Sellaisessa, jossa oma maailmankolo tuntuu ensi alkuun olevan samassa asemassa kuin aikaisemminkin*, mutta kolon reunojen toisella puolen on ollut käynnissä jokin liike. Jokin sellainen yleismaailmankaikkeudellinen tuulenvire, joka on puhaltanut vähän eri kohdasta kuin aikaisemmin. Jos sille olisi ollut herkistyneenä, olisi voinut aistia muutosten vääjäämättömyyden lisäksi myös muutosten laatua, uskoisin.

Olen asunut Tartossa ja käynyt lyhyellä matkalla Lontoossa. Tartto on huumannut mua. Erottanut todellisuudesta, mutta tuonut lähemmäksi itseäni kuin hetkeen. Lontoo taas pidemmästä välimatkastaan ja kaikista ihmeellisyyksistään huolimatta palautti todellisuuteen. Kaiken sen ihmeellisen keskellä, keskellä taianomaista ja kimaltelevaa musiikki- ja tanssiesitystä tuntui äkkiä siltä kuin yleismaailmankaikkeudellinen tuulenvire olisi muuttunut myrskyksi, leväyttänyt maailmankoloni ikkunat avoimiksi ja tunkeutunut väkivalloin sisään huomauttamaan olemassaolostaan. Joitain kuukausia sitten sanoin jotain sellaista, että välillä tuntee olevansa kosmisen värähtelyn välikappaleena. Siltä tuntui siellä keskellä hieman nuhruista, mutta valovoimaista teatteria**, kun olisi pitänyt nauttia esitetystä tarinasta. Sen sijaan huomasin tarinan, joka on mun oma.

Meni vielä hetki ennen kuin ymmärsin myrskyn merkityksen, mutta nyt heittelehdin siinä. Valmiiksi rasittuneena kaikesta myllerryksestä, jota se aiheuttaa. Rentoutuneena siitä, ettei enää tarvitse pitää kiinni. Olen itsepäisesti pitänyt kiinni vuoden päivät, vaikka myrsky on ollut tuloillaan koko ajan.

Nukuin yhden väliyön Tallinnassa. Sielläkin oli taianomaista, lumisadetta puutalojen räystäille ja papupastaan hurahtanut toveri menneisyydestä.


Kuvituksena tässä tekstissä: Satunnaisia otoksia Lontoosta.

____

* Asema on ollut siis jo pidempään jokseenkin sekava, nyt eri tavalla sekava.
** Ja keskellä erään edessä istuvan leidin aistit turruttavaa parfyymipilveä.

juuri alkaneen vuoden ensimmäinen kirjallinen rimanalitus

"Kävin nyt jo toista kertaa oopperassa lyhyen ajan sisään. Ajattelen samoja ajatuksia kuin silloin viime kerrallakin, olisi varmaan ihan puhdistavaa kirjoittaa se aiheeseen liittyvä arkistossa lojuva luonnos oikeaksi tekstiksi. Ajatukseni ovat sillä lailla junnaavia. Ehkäpä seuraavan kerran jälkeen pelkän mainitsemisen jälkeen myös kirjoitan sen.

Pyhäputkeni keskisessä Suomessa sujui mukavasti. Siihen kuului muun muassa hillittyä ylensyöntiä, lumisia ulkoiluretkiä nostalgisissa maastoissa, eläimiä ja hyviä yöunia siskonpedissä. Koska kaikilla ihmisillä tuntuu olevan jonkinlainen mielipide joulusta, tekisi mieleni keksiä itsekin sellainen, virallinen jonka kirjoittaa vaikkapa internetiin. Koska asioissa, jotka eivät itsestään herätä mussa kamalasti tunteita, hakeudun mieluusti sellaiseen lähdekriittiseen konsensukseen yleisen mielipiteen kanssa, aiheuttaa tämä joulukysymys mulle vähän enemmän päänvaivaa, sillä ihmiset tuntuvat suhtautuvan jouluun jotenkin polaarisesti. On vaikea löytää lähdekriittinen konsensus, jos yleisestä mielipiteestä puuttuu jatkumo kokonaan."

Tämä taipumukseni aloittaa ihan hyvät tekstit ja sitten jättää ne puolitiehen välilehdelle auki muutamaksi viikoksi, kuvaa myös taipumuksiani elämässä tällä hetkellä. Mielessäni poukkoilee suunnaton määrä erilaisia ajatuksia, projektien siemeniä, elämänsuuntia. Intoudun niistä joiksikin hetkiksi, kunnes keskittymiseni napsahtaa poikki yhtäkkisesti ja peruuttamattomasti kuin kuiva spagetti. Välillä yritän keräillä näitä rippeitä ja loppusijoittaa ne jotenkin tyydyttävästi. Kokeilen jälleen. Edeltävät ajatukset kirjoitin joskus välipäivinä, kun ajattelin vielä tekeväni vuoden viimeisen julkaisun.

Vuosi 2018 muuttui vuodeksi 2019 ja minä olen muuttanut Viroon.


Kuvituksena tässä tekstissä: Henkilö tarkastelemassa vekkulia taidetta. Voisi olla muutakin, elleivät puhelimeni kuvatiedostot olisi jotenkin erityisen levällään ja ellen minä itse olisi niin kovin väsynyt niitä seulomaan.