Tämä vuosi on näyttänyt ja tulee vielä näyttämään siltä kuin lapsi olisi läiskinyt sormeaan pyörivään karttapalloon, jokaisen läiskähdyksen päätteeksi vaatinut päästä käymään juuri täällä, lopulta läiskinyt sormensa yhtä monta kertaa kalenteriin ja vaatinut päästä lähtemään juuri niinä ajankohtina. Ja huoltajat olleet, että joojoo, mee vaan. Olisin siis voinut olla järkevämpi, järjestelmällisempi ja miettiä joitain tarjouksia ja ideoita pidempäänkin kuin kaksi sekuntia.
Vaan en ollut, ja nyt mulla on käsissäni liikkuvaisin vuosi kenties koko tähänastisen elämäni aikana. Tästä johtuen oon harkinnut useiden öiden pimeinä tunteina aloittavani uran inspiroivien matkakertomusten tuottajana. Matkoista osa on toki jo tehty, enkä ole puoliksikaan niin hyvä inspiroimaan kuin mitä olen inspiroitumaan, mutta jotenkin ajatus matkakertomuksista helisyttelee sieluani miellyttävästi. Olen lukenut elämässäni jonkin verran matkakertomuksia. Yleensä olen myös pitänyt niistä. Vaikka juuri nyt niiden asioiden kirjaaminen tuntuisi kornilta ja laimealta itse kokemusten rinnalla, voisi mummona keinutuolissa olla mukavaa muistella mennyttä elämää myös tekstien kautta. Tai päätellen siitä yllättävästä intensiteetistä, jolla tarkastelen menneitä tekstejäni ihan muutaman kuukaudenkin kuluttua kirjoittamisesta, varmasti jo ennen keinutuolia. Ensi vuonna tai jotain sellaista.
Joitain asioita olen ehtinyt kirjailla analogiseen päiväkirjaani, suurinta osaa en. Ihailen sekä nuoruuden minua että nykyisyyden ihmisiä, jotka pystyvät kirjoittamaan päiväkirjaa sillä lailla lennossa. Nuorena taiteilijasieluna mua ei koskaan häirinnyt ottaa muistikirjaa esiin missä tahansa. Nykyään oon liian ahdistunut kaikesta, enkä suinkaan vähiten siitä, kuinka paljon liikaa näyttää nuorelta taiteilijasielulta, jos muistelee kirjaan itseksensä ihmisten ilmoilla tai kesken minkä tahansa sosiaalisen tilanteen. Vaikka olen edelleen mielestäni verrattaen nuori.
Ehkäpä johtuen juuri tästä ainaisesta ahdistuksesta, olen myös menettänyt kykyni muodostaa kokonaisia kappaleita oikeastaan mistään muusta kuin oman olemiseni metatasoisesta puimisesta (ja omista tutkimusaiheistani ja niidenkin kohdalla saan aina turvautua akateemisten tekstilajien ominaisratkaisuihin, mikä helpottaa kappaleenmuodostusta huomattavasti). Puolittain siis pakotan itseni aloittamaan tämän digitaalisen matkapäiväkirjaurakan pienimuotoisesti nyt luetteloimalla tämän vuoden matkat. Ne ovat seuraavat.
- Talvikoulumatka
- Wien + Praha
- helmi/maaliskuu
- Konferenssimatka
- Tartto + muu Etelä-Viro
- toukokuu
- Kenttämatka
- Rameški + muu Tverin oblast
- toukokuu
- Kesäkoulu- ja lomamatka
- Uppsala + Hampuri + Lindau + Wien
- kesäkuu
- Tunturivaellus
- Käsivarren erämaa-alue (Suomi + Ruotsi + Norja)
- heinäkuu
- Kenttämatka
- Etelä-Viro
- elokuu
- Eurooppaan
- Praha + Budapest + Zagreb + Rijeka + Ljubljana + Wien
- elo/syyskuu
Kirjoitin tämän tekstin ensimmäiset rivit huhtikuussa, jolloin edessä oli vielä 6/7 reissuista. Yleensä en osaa jatkaa kauan sitten kirjoitetuista ajatuksista, mutta ajatukseni matkapäiväkirjoittamisen mielekkyydestä ja toisaalta oman elämäni suunnittelun mielettömyydestä eivät olleet juurikaan muuttuneet.
Pyrin edelleen takautuvasti proosallistumisen uhallakin (tai juuri sen takia, en ole vieläkään ihan varma, onko omin tyylini kovin realistinen silloinkaan, kun kyseessä on päiväkirja) kirjaamaan muistiin hetkiä ja asioita jo menneiltä retkiltä. Itäisen Euroopan kierroksen jälkeen taas teen kaikkeni, että pysyisin aloillani muutaman kuukauden.
Lähipiirini on kysellyt multa usein siitä, miten mulla oikein on varaa olla koko ajan liikenteessä. Vastaus on se, ettei mulla juuri olekaan. Oon kuitenkin kunnostautunut aiemmin mainitsemassani tarjouksiin tarttumisessa. Lähes kaikkiin matkoihini liittyy jonkinlainen laskennallisen sivistyksen arvo. Pystyn siis sijoittamaan maailmalla käyttämäni ajan opintopisteinä tutkintooni. Monesti silloin on myös mahdollista hakea jonkinlaista liikkuvuusapurahaa matkakulujen kattamiseksi. Elämällä muuten kitsaasti ja näkemällä pientä ylimääräistä vaivaa on siis mahdollista nähdä maailmaa opiskelijabudjetillakin. En väitä etteikö tää tarjouksien etsiskely, kitsasatelu ja vaivannäkö olisi toisinaan kuluttavaa ja perseestä, mutta elämä on valintoja.
Olen itse kysellyt itseltäni usein enemmänkin eettisiä ja psyykkisiä kysymyksiä. Koska matkustaminen on monella lailla tämän hetken medioissa hip, olen tuttuun maailmantuskalliseen tapaani erittäin tietoinen runsaan matkustelun haitoista ympäristölle ja ihmisille. Matkapäiväkirjoittamisen yksi riemu olisi myös tarkastella vähäpäästöisen matkaamisen mahdollisuuksia ja tuntemuksia. Näihin edellä esiteltyihin seitsemään matkaan ja kymmeneen valtioon esimerkiksi sisältyy neljä lentoa, muutama laivatunti, jonkin verran junakilometrejä ja tuhottomasti erilaisissa autoissa istumista. Häpeän asianmukaisesti jokaista lentokilometriä, laivailua ja autoiluakin paikoitellen hieman. Olen kuitenkin oppinut muutaman vuoden aikana paljon reissaamisesta pienin hiilijalanjäljin, ja haaste maailman avartamisesta mahdollisimman vähin päästöin tarjoaa mielestäni enemmän voitettavaa kuin hävittävää.
Vähäpäästöisyyden ohella yritän koko ajan jalostaa matkailutapaani myös kohteideni alkuperäistä kulttuuria ja matkani mahdollistavia ihmisiä kunnioittavaksi. Euroopassa kulkiessa se on vielä melko helppoa, mutta hyvä pitää mielessä.
Psyykkiset kysymykset ovat ehkä kaikista hankalimmin tarkasteltavissa. Kuten sanoin, elämä on valintoja. Olen itse valinnut uhrata aikaa, varoja ja henkistä jaksamista, jotta näkisin maailmaa ja kokisin juttuja maantieteellisesti erilaisissa paikoissa. Jollekin henkilökohtainen maantiede saattaa olla aivan yhdentekevää, mutta mä saan sen satunnaisesta muutoksesta jonkinlaista hyrisevää voimaa. Mua elähdyttää nähdä, että elämä on ihan yhtä tavallista ja merkityksellistä myös toisessa paikassa. Mua elähdyttää nähdä luontoa, joka on samanlaista ja erilaista. Ja mua elähdyttää olla matkalla jonnekin silloin, kun määränpäähän on vielä paljon matkaa, enkä voi tehdä mitään muuta kuin luottaa kyydin vievän mut perille ja nauttia maisemista. Lisäksi voin viihdyttää itseäni loputtomiin opettelemalla uusia ortografioita ja lukemalla katukylttejä ja muropakettien sisällysluetteloita.
Kaiken tuon elähdyttävyyden takia siedän sitä, että välillä ei ole varaa oikein mihinkään. Ja sen, että välillä oman sängyn vaihtaminen ahtaaseen yöbussiin tuntuu maailman typerimmältä idealta. Ja sen, että yhteiskunnan normit hönkii mun niskaan lukukausi lukukaudelta kiihkeämmin. Voi olla, että sitten kun olisi varaa, ei olekaan aikaa. Joskus tulee se aika, kun en enää fyysisesti pysty vaihtamaan omaa sänkyä mihinkään. Ja enköhän mä kaikesta huolimatta joskus valmistu.
Kuvituksena tässä tekstissä: Kaksi kuvaa elämäni kissoista. Kissat edustavat mukavaa pysyvyyttä.
